Lena Wiksten: Paremman Suomen puolesta - För ett bättre Finland Näkemyksiä ja kokemuksia elämästä ja siihen liittyvistä seikoista

Kaikkien aikojen bluffi: Myytti murtuu – murtuuko THL?

Meille suomalaisille on viranomaisten auktoriteetilla yli kolmen vuosikymmenen ajan totuutena toitotettu ns. kovien rasvojen (eläinrasvat ja kookosöljy) vaarallisuutta ja tyrkytetty ainoana oikeana totuutena hiilihydraattivoittoista lautasmallia. Meille on kerrottu, kuinka nauttimamme eläinrasvat tekevät meistä liikalihavia ja tappavat meidät ennenaikaisesti sydän- ja verisuonitauteihin tai diabetekseen. Vastavirtaa kulkevia tutkijoita ja lääkäreitä on pidetty tärähtäneinä kummajaisina ja vastuuttomina kansankiihottajina. Niinpä lääkärikoulutuksessa onkin pitkään, siihen pakollisena sisältyvässä yhden opintoviikon laajuisessa ravitsemustieteen osiossa käytetty Diabetesliiton ja Leipätiedotus ry:n kustantamaa eläinrasvafobiaa lietsovaa materiaalia.

Rasvateorian taustoja
1950-1960 -luvuilla rasvan vaarallisuus oli vain yksi teoria muiden joukossa. Teorian puoltajat onnistuivatkin suorittamaan joitakin tutkimuksia, jotka näyttivät puhuvan sen paikkansapitävyyden puolesta. Tunnetuin on ehkä Ancel Keysin ”The Seven Countries Study”. Sen mukaan sydänsairaudet olivat suoraan verrannolliset kansan syömän rasvan määrään. Jälkeenpäin tutkimusta kuitenkin kyseenalaistettiin voimakkaasti kahdesta syystä. Ensiksikin se ei todistanut mitään syy-seuraus-suhteen olemassaolosta. Toiseksi Keys näytti tietoisesti valinneen seitsemän maata, joissa teoria toimi. Jälkeenpäin tehdyn tarkistuksen mukaan yhteys rasvan ja sydänkuolleisuuden välillä hävisi kokonaan kun mukaan otettiin kaikki ne 20 maata, joista tiedot oli kerätty. Myöhemmin tehdyissä tutkimuksissakaan ei pitävää yhteyttä pystytty osoittamaan, mutta ontuvuudestaan huolimatta rasvateoria sai paljon kannattajia, aluksi etenkin niiden keskuudessa, joille se oli taloudellisesti kannattava.

Kevyttuotteet ja liikalihavuus
Laajamittaisesti vähärasvaisia ravitsemusohjeita alettiin USA:ssa levittää 1980-luvun alussa, jolloin myös uudet light-tuotteet ilmestyivät kauppojen hyllyille. Tämän jälkeen liikapainoisten ja lihavien osuus USA:n väestöstä on yli kaksinkertaistunut. Nykyisin joka kolmas kansalainen on lihava ja joka kolmas liikapainoinen. Lihavuusepidemian vanavedessä on seurannut aikuisiän diabetes, johon jopa lapset sairastuvat.

Vuonna 2002 kaksi nimekästä Harvardin yliopiston professoria julkaisi JAMA-lehdessä (maailman johtavia lääketieteellisiä julkaisuja) artikkelin rasvoista ja sydäntaudeista. Professorit olivat käyneet läpi 147 keskeisintä tutkimusta rasvojen ja sydäntautien yhteydestä. Kävi ilmi, ettei voitu osoittaa rasvojen vähentämisen vaikuttavan millään tavoin potilaan veren rasvapitoisuuteen eikä sydänkohtauksien ennusteeseen. Ainoat ravintotekijät, joilla oli merkitystä potilaan rasva-arvoihin ja sydäntautiennusteeseen olivat puhdistetut viljat ja hiilihydraatit. Niiden vähentämisellä saattoi vaikuttaa positiivisesti veren rasva-arvoihin. Ns. kevyttuotteissa rasva on yleisesti korvattu tärkkelyksellä tai sokerilla.

Pohjois-Karjala-projekti maaseudun kuolinisku
Suomessa alkoi 1970-luvulla ns. Pohjois-karjala-projekti, jonka yhteydessä toteutetun tutkimuksen pohjalta meillä alettiin voimakkaasti suositella ja suosia vähärasvaista ruokavaliota ja pelotella kovien rasvojen haitoilla. Samassa yhteydessä myös kananmunat julistettiin pannaan niiden sisältämän kolesterolin vuoksi, vaikkei kananmunan syönnin ja veren rasva-arvojen välillä ole osoitettu mitään yhteyttä. Näillä toimilla romutettiin lopullisesti suuri osa maamme maaseutuelinkeinoa. Julkisuuteen tihkuneiden tietojen perusteella ei Pohjois-Karjala-projekti ja siihen liittyvät tutkimukset myöskään kestä päivän valoa.

Hiljattain julkisuuteen tuli tieto siitä, miten silloisessa Kansanterveyslaitoksessa vuonna 1997 oli selvitetty, ettei väite kovien rasvojen vaarallisuudesta pidäkään paikkansa. ”Jostain syystä” tätä tutkimuslinjaa ei kuitenkaan jatkettu.

Eläinrasvojen vaarattomuus todistettu yhä uudelleen
Tämän vuoden tammikuussa julkaistussa amerikkalaistutkimuksessa todettiin, ettei eläinrasvojen käytöllä ole yhteyttä sydäntauteihin. Samoin helmikuun alussa Lundin yliopistosta tiedotettiin voin nostavan veren rasva-arvoja huomattavasti vähemmän kuin kasviöljyt.
Kehittyvä Elintarvike -lehdessä professori Kari Salminen kirjoitti jokin aika sitten ravinnon rasvoista tehdystä meta-analyysista. Salmisen mukaan hiljattain on julkaistu kolme merkittävää, yhteensä satoja tutkimuksia kattavaa yhteenvetoa, ns. meta-analyysia rasvahappojen ja sydänterveyden välisistä suhteista. Näistä tutkimuksista valtamediassa vaiettiin lähes täysin.

Pohjoismaissa suoritetussa rasvan kulutusta ja sen yhteyttä sydän- ja verisuonitauteihin kartoittaneessa tutkimuksessa todetaan Suomessa kulutetun toiseksi vähiten tyydyttyneitä rasvahappoja. Suomessa sydän- ja verisuonitautikuolleisuus on kuitenkin vertailumaista (Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska) suurin. Transfair-tutkimuksessa verrattiin rasvan kulutusta ja veren rasva-arvoja kahdeksassa Euroopan maassa. Eurooppalaisessa vertailussa kokonaisrasvan kulutusmäärät eivät ole missään yhteydessä veren rasva-arvoihin tai sydän- ja verisuonitautikuolleisuuteen.

Salminen toteaa myös meta-analyysiin perustuen, ettei karkeaan rasvahappoluokitteluun perustuvalla rasvahypoteesilla ole tieteellisiä perusteita: Tyydyttyneillä tai monityydyttämöttämillä rasvahapoilla ei ryhminä ole todettu yhteyttä sydän- ja verisuonitauteihin. Siten tyydyttyneiden rasvahappojen jatkuva korvaaminen monityydyttämättömillä rasvahapoilla saattaa johtaa, tai on jo johtanut, ennalta arvaamattomiin seurauksiin. Niinpä Salminen pohtiikin, onko tyydyttyneiden rasvojen jatkuvalla korvaamisella monityydyttämättömillä samanaikaisesti suositusten mukaisella hiilihydraattikuorman kasvattamisella ollut vaikutusta diabeteksen ja lihavuuden voimakkaaseen lisääntymiseen.

Salmisen mukaan erään ison tutkimuksen tuloksena voitiin todeta, että: 1) kulutetun rasvan kokonaismäärällä ei ollut yhteyttä sairastumis- tai kuolleisuusriskiin, 2) Tyydyttyneillä rasvahapoilla ei ollut yhteyttä sairastumis- tai kuolleisuusriskiin, 3) Kertatyydyttymättömillä rasvahapoilla ei ollut yhteyttä sairastumis- tai kuolleisuusriskiin ja 4) Pitkäketjuiset monityydyttymättömät omega 3-rasvahapot ja kalan kulutus vähensivät kuolleisuutta.
Huomattavaa tutkimustuloksessa oli, että ns. trans-rasvahapot (eli kemiallisesti kovetetut kasvisrasvat) lisäsivät sekä kuolleisuutta että sairastumista.
Hiljattain mm. Satakunnan Kansassa olleen kirjoituksen mukaan verisuonikirurgi Tarja Somppi on tyydyttyneiden rasvojen puolestapuhuja ja suosittelee voita leivän päälle. - Aivot ovat rasvaa ja soluissa on tyydyttynyttä rasvaa, mutta nyt kun meidät on peloteltu tyydyttyneillä rasvoilla, ongelmat ovat lisääntyneet. Kun ravinnossa on sopivassa suhteessa omega-3-rasvahappoja eli ns. hyviä rasvoja ja tyydyttynyttä rasvaa, suolisto- ja allergiaoireet ovat helpottuneet.

Viranomaisia eivät tutkimustulokset hetkauta
Kaikista tyydyttämättömän rasvan vaarattomuutta ja jopa välttämättömyyttä osoittavista tutkimustuloksista huolimatta meillä ollaan suunnittelemassa rasvaveroa, joka kohdistuisi paitsi teollisesti muunneltuihin transrasvoihin myös luonnollisiin eläinrasvoihin. Helsingin sanomissa 12. maaliskuuta olleen artikkelin mukaan suomalaisten ravitsemuksesta ja terveydestä huolehtiva Valtion ravitsemusneuvottelukunta (VRN) on asettumassa kannattamaan rasvaveron käyttöönottoa ja tarjoaa asiantuntijoitaan hallituksen käyttöön asian selvittämiseksi. Keskustelu rasvaverosta käynnistyi Suomessa, kun valtiovarainministeri Jyrki Katainen totesi viime syyskuussa Financial Times -lehdelle olevansa erittäin kiinnostunut Tanskan mallisesta rasvaverosta.

Vastuutonta politiikkaa ja viranomaistoimintaa
Poliittiset päättäjät ja maamme viranomaiset näyttävät olevat täysin välinpitämättömiä kansalaisten terveydestä eikä erehdystä voi myöntää, kun kyseessä ovat suuret rahalliset intressit ja oma arvovalta. Täydellinen riman alitus kaiken jälkeen on sittenkin suunnitella kansalaisten verottamista jos he haluavat syödä viranomaisten suosituksia terveellisemmin.

Kansanterveyslaitoksen seuraaja terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL pitää kynsin hampain kiinni vanhoista ja virheellisiin tietoihin perustuvista ravintosuosituksista, mikä vähin erin, mm. eräiden pyyteetöntä valistustyötä tekevien lääkäreiden ansiosta alkaa valjeta yhä useammalle kansalaiselle. Rasvamyytti murtuu hitaasti mutta varmasti. Viimeksi kuluneen vuoden aikana THL on muutenkin joutunut kyseenalaiseen valoon monien kansalaisten silmissä mm. sikainfluenssa-sekoilujensa vuoksi. Kuinka kauan THL ja sen johto pystyy pitämään pintansa entistä valistuneempaa kansaa vastaan?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

--eräiden pyyteetöntä valistustyötä tekevien lääkäreiden ansiosta

Eiköhän kyseessä ole tuottoisa business.

Omistatko muuten itse esim. sikalan?

Käyttäjän lenawiksten kuva

Ikävä kyllä en omista. Jos omistaisin, en kasvattaisi viljapossuja!

Kyllä kansa tietää ja THL vapisee, vaikka sitä me emme vielä tiedä, mutta epäilemme.

Saattaisiko tässä olla osasyytä erinäisiin diapeteksiin ja verisuonitautehimme ?

http://turjalainen.blogspot.com/2010/02/hs-artikkeli-maitoko-syyna.html

Varo sanojasi! Pekka Puska voi suuttua. Voi-voi.

Tiivistäen: 'Tieteellinen sosialismi' + suomalainen dogmaattinen ravitsemustiede = Pohjois-Karjalaprojekti.

Tämä on alustajan kertoma asia on ilmeisti totta ja se ei olisi ensimmäinen kerta tieteen historiassa. Suuret muutokset ovat aina hitaita ja vaikeita. Puhtauden pakollisuudesta, rokotuksista ja veren juosuttamisen vahingollisuudesta sotivat lääkärit pitkään keskenään virheellisiin hoitoihin kuoleiden potilaitten keskellä.
Tämä rasva-asian periaatteiden muuttaminen tulee olemaan erittäin vaikea muutos, sillä asiaan ovat sitoutuneet lukemattomat henkilöt ja yritykset tuotteineen.

Kiitos hyvästä läpileikkauksesta rasvakeskusteluissa. Olen odotellut myös suomalaista virallista kantaa ja yllätyin, että hallitus puuhaa rasvaveroa vanhojen tietojen pohjalta. Jatkuvasti ilmestyy kansainvälisiä tutkimuksia, jotka kyseenalaistavat suomalaiset totuudet, mutta THL vaikenee.
Tässä lisää tutkimustietoja:
http://kaatrala.blogit.uusisuomi.fi/2010/01/22/tutkimus-elainrasvoilla-e...

Käyttäjän elukka kuva

Kiitos artikkelistasi!

Itseäni on myös kummastuttanut tuo vanhentunut opetus, jossa ei vähennetä hiilihydraatteja.

"Hyödyllisistä idiooteista" koostuva lammaskansa ei pian tiedä edes, miten mennä ovesta ulos, jos ei viranomainen siitä ohjeista.

On se kyllä naurun paikka, kun tarvitaan oikein viranomainen siihen, että kansa tietäisi, mitä kuuluu syödä. Sitten vielä ihmetellään, mihin koko innovaatio on Suomesta paennut - kun kansa ei osaa enää itse edes mennä ovesta ulos kävellääkseen kauppaan hakemaan sitä "virallisesti hyväksi luokiteltua" ruokaa.

Sellainen kansa saisi kyllä ihan kuolla tyhmyyteensä ja myötähäpeään.

Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta. Kansa on selvästi heräämässä.

Olen aika paljon miettinyt suomalaista tapaa leipoa kotona vehnäpullaa. Leipova äitihän on ollut suomalainen ihanneäiti.

Monissa kodeissa lauantai on ollut leipomispäivä ja silloin syödään monenlaista nisua mahan täydeltä. Ja pannaan pakaseen viikon tarpeita varten.

En tiedä onko tuo ihmeellinen ja epäterveellinan tapa vielä kuinka laajaa mutta siitä varmaan olis syytä vierottautua.

Käyttäjän lenawiksten kuva

Kiitos kaikille kommenteista. Olen aika lailla yllättynyt sekä lukumäärästä että hengestä :)

MR: Mielenkiintoinen pointti, mutta minulle ihan uusi näkökohta joten enpä osaa vastata.

Marita: Kiva tietää blogistasi - täytyypä seurata!

Risto: Epäilenpä vahvasti, että muutosta on tapahtunut sikäli, että nykyisin ostetaan transrasvaleivonnaisia kaupasta - joten ojasta allikkoon on menty.

Rasvahysteria on Pekka Puskan elämäntyö. Ei siitä päästä eroon ennen kuin Pekka Puska on lähtenyt virastaan, mikä toivottavasti tapahtuu pian.

Pekka Puskan "ansioksi" voidaan laskea myös suomalaisen ruoan maun kadottaminen.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Mnää pussaisin sinnuu jos olsit paikalla!

On niin hienoa, että näistä asioista puhutaan vihdoin. Kuinka kauan meille onkaan valehdeltu, pönkitetty omaa arvovaltaa pimittämällä asioita?
Liian kauan!

Pekka Puskan, Terhi Kilven, Petri Ruudun, Juhani Eskolan ja kumppanien olisi syytä ns. vetää johtopäätökset ja erota suosiolla. Samoin hallituksen.

Joku osaava voisi selvittää paljonko Pekka Puskalla on margariiniteollisuuden ja lääketeollisuuden osakkeita salkussaan ;)

Käyttäjän lenawiksten kuva

Voi kiitos samoin Riikka :)

Olisihan se osakkuus mielenkiintoinen asia selvitettäväksi. Toisaalta pelkkä arvovallan menetys saattaa olla riittävän suuri juttu estämään linjan muutoksen!

Ensinnäkin,
hieno kirjoitus!

Toiseksi,
hieman pessimistisempää asiaa. THL ei murru niin kauan kuin suuri yleisö uskoo kyseisen lafkan propagandaa. Seuraavassa esimerkki:

Artikkelista 'Papilloomarokote suojaa myös nielun", alaotsikko 'Luottamus rokotuksiin kasvanut':

"Rokottamalla hyvin onnistunut sikainfluenssaepidemian torjunta on lisännyt rokotuksia kohtaan tunnettua luottamusta, Matti Lehtinen (THL) sanoo."

Tämähän on totaalista bullshittia, anteeksi ilmaisu. Samalla tavalla kerrotaan THL:n muista projekteista. Esim. P-Karjalaprojektin on väitetty pelastaneen 250000 ihmisen hengen. Graafeihin projekti merkitään alkaneeksi säännön mukaisesti 1971, vaikka väite on virheellinen. 1971 kun alkoi kuolleisuus laskea kovaa kyytiä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

ei rasvaverolle-adressi täällä http://www.adressit.com/eirasvaverolle

Folio, odotas vaan...lähetin tänään muutamalle patologille ja erinäisiin paikkoihin eilen saamani kansainvälisen raportin re HPV-rokotteet Gardasil ja Cervarix. HPV-rokotehomma esitettiin jenkeissä FDA:lle 12.3 2010 ja raporttini on peräisin suoraan sen laatineilta henkilöiltä.

Julkaisen sen kunhan olen ehtinyt sen suomentaa. Annoin sen paketin myös Rokotusinfolle eli voip olla että ehtivät ensin mutta väliäkös tuolla kunhan tieto leviää.
_________

Kyllä jaksaa Puskan porukka puhua höpöjä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Muuten, tämänkö takia ne oikeuspsykiatriset mielentilatutkimukset siirrettiin presidentin erikoismääräyksellä THL:lle?

Että kun totuus alkaa paljastua heidät voidaan todeta kaikki syyntakeettomiksi THL:n suorittaman tutkimuksen jälkeen?

Vai ihanko vaan siksi että noudatetaan maan tapaa: tutkinnan kohde tutkii omat rokok- eiku rikoksensa kuten esim. sisäasiainministeriössä on tapana.

Ja jos joku vielä valittaa niin jäljellä on salainen ase: EIT:n valetuomari Päivi Hirvelä väärennettyine työtodistuksineen tulppaamassa asian arkistoon.

:D

Oliskos tällä mitään tekemistä asian kanssa? Siis A1 proteiini. Vai onko tämä Suomen maatalouden kantilta arka asia? Tässä kirjoitus:

"Maitoko syynä kansantauteihimme?

Uudessa-Seelannissa on muutama kuukausi sitten ilmestynyt kirja, jossa esitetään uutta tutkimustietoa maidon terveysvaikutuksista. Kirjan nimi on Devil in the Milk (Paholainen maidossa) ja sen kirjoittaja on maatalousalan tutkija Keith Woodford.

Suomalaisittain kirjan tekee mielenkiintoiseksi se, että suomalaiset sairaustilastot esiintyvät siinä usein.

Kirjaan on koottu tuloksia yli kymmenen vuoden ajan tehdyistä tutkimuksista, joita on tehty maidon A1- ja A2-proteiineilla. Proteiinien erona on, että A1 tuottaa BCM7-nimistä ainetta, joka on muun muassa voimakas oksidantti. A2-proteiinissa tätä ainetta ei ole.

Se, kumpaa proteiinia maidossa on, riippuu karjasta. Kirjan mukaan suomalaiset lehmät tuottavat pääosin A1-proteiinia.

Ensimmäisenä tutkimuskohteena oli maidon ja ykköstyypin diabeteksen mahdollinen yhteys, jota selvitettiin eläinkokeilla. Osalle hiiristä annettiin A1-maitoa, ja ryhmästä lähes puolet sairastui diabetekseen kahdeksassa kuukaudessa. A2-maidolla ruokituista hiiristä yksikään ei sairastunut.

Seuraavaksi otettiin vertailtavaksi sydäntautitilastot ja maidon kulutus 20 maassa. Suurimmaksi A1-maidon kuluttajaksi samoin kuin sydäntautien sairastajaksi nousi Suomi. Vertailussa mukana olleista Euroopan maista vähiten sydäntauteja esiintyi Ranskassa, jonka lehmät ovat valtaosin A2-lehmiä.

Tutkijoiden mukaan vertailu antaa vahvan näytön, että maissa, joissa juodaan eniten A1-maitoa, on myös eniten sydänsairauksia ja diabetesta. He esittävät myös oletuksen, että maissa, joissa lapset juovat paljon maitoa, diabeteksen riski on suurempi kuin muualla.

Tutkimuksissa sivutaan myös laktoosi-intoleranssia ja maitoallergioita, joista useimmat ovat yhteydessä proteiineihin. Niinpä monet ihmiset, joille lehmän maito ei sovi, voivat juoda vuohen maitoa, joka on A2-maitoa.

Tutkimukset ovat luonnollisesti aiheuttaneet suurta hämminkiä ja vastalauseita kotimaassaan. Siitä huolimatta A2-maito on jo neljä vuotta ollut kaupan hyllyillä sekä Uudessa-Seelannissa että Australiassa.

Etenkin isot meijeriyhtiöt ovat asiantuntijoidensa suulla mitätöineet tutkimustuloksia. Käännettä on kuitenkin ollut näkyvissä, kun ihmiset, jotka eivät voi juoda A1-maitoa ovat alkaneet käyttää A2-maitoa. Tällä hetkellä se revitään Uudessa-Seelannissa käsistä.

Vaikka A1-maidon ja sydänsairauksien ja diabeteksen välinen yhteys onkin tutkijoiden mielestä ilmeinen, he myöntävät, että lisätutkimusta tarvitaan. Kirjan kirjoittaja ehdottaakin, että Suomi, jossa sekä A1-maidon kulutus että sairastuvuus ovat suurta, ryhtyisi puolueettoman tutkimuksen tekoon.

Käyttäjän benkaergin kuva

On varmasti todellakin syytä huolestua kannanottojensa dogmaattisesta oikeellisuudesta,sillä obersturmführer Puska saattaa hermostua. :(

Käyttäjän hilkkalaronia kuva

Hienoa Leena Wiksten, olen ylpeä ja ilonen, mahottoman ilonen, ko sie olet kirjottanu näin hienosti täyttä asiaa. Muista sie taas kirjottaa ja mie äänestän sinua ja kannatan kans, tämoli tärkeä ploki! Hienoa, mulla katos sanat, mie niin innostuin tästä plokista! Huippu! Ja rakkauella Hilkka Laronia

Käyttäjän pekkalampelto kuva

Kiitos, kiitos, kiitos kirjoituksestasi!

Se, mitä kansa syö voi näytellä yllättävänkin suurta kansan hyvinvoinnista ja menestyksestä. Olen mm. itse tutkinut kriminologian kurssia varten, kuinka ruokavalio on yhteydessä rikolliseen käyttäytymiseen.

Rikollisella käyttäytymisellä ja keskittymishäiriöillä on vahva yhteys hypoglysemian eli verensokerin alhaisuuden ja vaihtelun kanssa. Pullat, karkit, limonadit, perunat ja pastat altistavat ihmisiä raivokohtauksille. Samoin taustalla ovat myös mineraalien puutostilat, joille prosseoidut hiilihydraatit altistavat.

http://1phil4everyill.wordpress.com/2008/11/20/dr-russell-blaylock-nutri...

--Rikollisella käyttäytymisellä ja keskittymishäiriöillä on vahva yhteys hypoglysemian eli verensokerin alhaisuuden ja vaihtelun kanssa. Pullat, karkit, limonadit, perunat ja pastat altistavat ihmisiä raivokohtauksille. Samoin taustalla ovat myös mineraalien puutostilat, joille prosseoidut hiilihydraatit altistavat.

Aggressiivisilla psykopaateilla on synnynnäinen taipumus matalaan verensokeriin.

Minua on aina ihmetyttanyt etta Afrikassa on terveita ja hoikkia
heimoja kuten Masait, heidan ravintonsahan koostuu pelkastaan
karjan lihasta veresta ja maidosta.

Ihan hieno yhteenveto rasvakammon synnystä. Minulla on sattumoisin toimivat keskusteluyhteydet sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen, että vaihtoehtoisiin leireihin.

Omana mielipiteenä tuosta rasvaverosta lausun näin: "Ei rasvoja pidä verottaa, vaan järkempää olisi verottaa sokeria ja elintarviketeollisuuden valmistamia eineksiä sekä pikaruokaa. Sillä sokeri ja arvottomat einekset (valmisruoat) ovat lihavuusepidemian syypäitä. Ainakin jos on uskomista 50 vuotta ja 300 miljoonaa ihmistä käsittäneeseen vieläkin käynnissä olevaan ihmiskokeeseen."

Lue tuosta käynnissä olevasta ihmiskokeesta vaikkapa tästä: http://sundqvist.blogspot.com/2010/03/suuri-ihmisten-lihotuskoe-on.html

terveisin,

Christer Sundqvist
ravintovalmentaja, terveystoimittaja, FT

Mukavaa, kun joku uskaltaa ja haluaa kirjoittaa vastavirtaan.

Keski- ja Etelä-Euroopassa käytetään oikeata voita, kun halutaan tehdä hyvää ruokaa. Niin käytti Isänikin, joka eli lähes 97-vuotiaaksi.
Ihmiselämän pituuteen vaikuttaa kokoanaisuus. Osa kokonaisuudesta tulee elämäntavoista ja osa geeniperimästä.

Olen tässä ihmetellyt mihin erilaiset ihmiset kuolevat kesken kaiken vaikka elämän tavat ovat aivan asialliset ja he syövät vaikka mitä kasviksia ja margariineja. Geeniperintö ratkaisee loppupeleissä.

Että läytyisköhän Helsingin valtuustolle vielä joitakin muita tärkeitä asioita päätettäväksi kuin koulujen ruokalista, tiedä häntä?

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Ooooo-ooOOO! Nyt olen aivan äärist´ vierin hämmästynyt!!
Dr.Scmhidtilta asiallinen kommentti perusteluineen. Kivaa!

Ottakaapa ihmiset yhteyttä THL:n, mediaan ja Diabetesliittoon asian tiimoilta.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Kommentin 31 teksti tässä:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kehuu Pepsiä yhtiön eilisestä päätöksestä vetää sokerilla täysin makeutetut virvoitusjuomansa pois ala- ja yläasteen kouluista ympäri maailman vuoteen 2012 mennessä.

Pepsi on ensimmäinen virvoitusjuomayhtiö, joka on päättänyt tällaisesta maailmanlaajuisesta toimenpiteestä, THL kertoo.

THL pitää Pepsin päätöstä merkittävänä edistysaskeleena.

Pepsi teki päätöksensä neuvoteltuaan vuoden ajan Maailman Sydänliiton (WHF) kanssa.

Coca-Cola on myös ilmoittanut verkkosivuillaan rajoittavansa sokeroitujen virvoitusjuomien myyntiä maailmanlaajuisesti, mutta vain alakouluissa.

WHF:n puolelta neuvotteluja johtanut WHF:n presidentti, THL:n pääjohtaja Pekka Puska kiittää Pepsin päätöstä. Puskan mukaan tämä on kuitenkin vain alku prosessille, jossa tarvitaan kansallisten viranomaisten ja kaikkien yhtiöiden päätöksiä lasten terveellisen kouluympäristön turvaamiseksi.

Jos pitää valita sokerin ja aspartaamin välillä, valitsen kylläkin sokerin. Aspartaami on kuitenkin kaikesta huolimatta aika lailla raskaampi myrkky. Mutta sokeria (tai ylipäänsä makeutettuja ruokia ja juomia) ei tarvita joka päivä - makeudesta pitäisi totutella irti. Kuinka olisi makeusvero?

Olisi mielenkiintoista tietää, miten steviaa voitaisiin käyttää virvoitusjuomissa (kunhan se ensin on saatu luokiteltua elintarvikelisäaineeksi tai elintarvikkeeksi).

Käyttäjän riikkasoyring kuva

THL noudattaa yhä DDR-taktiikkaa ja kiistää kaiken, jopa ihmisten omat kokemukset vointinsa suhteen ;)

Mediuutiset:

Yhä useamman lääkärin näkemys poikkeaa virallisesta rasvasuosituksesta. Tunnettujen lääkäreiden rinnalle on nousemassa uusi sukupolvi, joka suosittelee voin käyttöä potilailleen.

Yleislääketieteeseen erikoistuvan Pyry-Pekka Suonsivun mielestä voi tulisi rehabilitoida. Hänen mielestään kasviöljyjen kemialliseen kovettamiseen pitäisi suhtautua kriittisesti ja teollisesti aikaansaadut transrasvat tulisi kieltää kokonaan.

– Kasviöljyjen yhteys kroonisiin suolistosairauksiin pitäisi myös asettaa suurennuslasin alle. Samalla tavalla kananmunat vapautettiin pannasta vuonna 2007, kun havaittiin, että niiden haitallinen vaikutus kolesteroliarvoihin johtui tutkimusten väärintulkinnasta.

Suonsivu on myös Raahen kaupunginhallituksen keskustalainen puheenjohtaja. Hän laati viime kuussa valtuustoaloitteen, jossa hän toivoo margariinien vaihtamista voiksi Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymässä.

Suonsivun kanssa samoilla linjoilla on tamperelainen yleis- ja verisuonikirurgi Taija Somppi.

– Olen huomannut potilastyössäni, miten esimerkiksi voin ja kalaöljyjen lisääminen ruokavalioon auttaa monenlaisiin terveysongelmiin. Solukalvoista noin 50 prosenttia ja keuhkojen pinnan aktiivisesta aineesta sata prosenttia on tyydyttynyttä rasvaa. Ei tarvita paljon päättelyä, miksi esimerkiksi keuhko-oireet, astma ja allergiat ovat lisääntyneet.

Sompin mukaan voissa on erinomainen rasvahappokoostumus. Siinä on esimerkiksi seleeniä ja elimistölle välttämättömiä omega 3 - ja omega 6 -rasvahappoja sopivassa suhteessa.

Suonsivu ja Somppi eivät ole rasva-ajatustensa kanssa yksin.

– Lähipiirissäni on useita kliinistä työtä tekeviä lääkäreitä, jotka ajattelevat kanssani samalla tavoin. Yhä suurempi osa lääkäreistä on muuttanut käsitystään asioista käytännön kokemuksen kautta, Somppi sanoo.

Tämän vuoden keskustelunavaajat
1. Eläinrasvat eivät aiheuta sydäntauteja

Tyydyttyneiden rasvojen nauttimisella ei ole yhteyttä suurentuneeseen sydän- ja verisuonitautien tai sydänkohtauksen riskiin, todetaan American Journal of Clinical Nutritionissa julkaistussa meta-analyysissa.

Meta-analyysissa tarkasteltiin 21:tä tutkimusta, joissa oli mukana lähes 350 000 henkilöä. Seuranta-ajat olivat 5–23 vuotta.

Meta-analyysiä oli laatimassa muun muassa Ronald Krauss, joka on yksi maailman johtavista lipidimetabolian asiantuntijoista.

Tutkijat huomattavat, että selkeistä tuloksista huolimatta riskisuhteiden vaikutuksia on vaikea analysoida yksilö- tai edes väestötasolla.

2. Voi sopii miehille

Voin syöminen nostaa veren rasva-arvoja ruuan jälkeen vähemmän kuin oliivi-, rypsi- ja pellavaöljyn käyttö, toteaa tohtorikoulutettava Julia Svensson Lundin yliopistossa tekemässään tutkimuksessa.

Svenssonin mukaan viidesosa voin rasvahapoista on lyhyt- ja keskipitkäketjuisia, jolloin elimistö käyttää ne heti energiana eivätkä ne ehdi nostaa veren rasva-arvoja.

Erot olivat huomattavat miesten kohdalla mutta naisten kohdalla vain marginaalisia. Tämä voi johtua esimerkiksi hormonitoiminnan tai aineenvaihdunnan eroista.

Tutkimuksessa oli mukana 19 naista ja 28 miestä.

Virallinen linja on pehmeä

Viimeaikaisten tutkimusten mukaan tyydyttyneiden rasvojen käyttö ei lisää sydäntautiriskiä ja voi on vain hyvästä, varsinkin miehelle.

Pitäisikö lääkärin ruveta suosittelemaan potilaalle kovia rasvoja, THL:n pääjohtaja Pekka Puska?

– Ei tietenkään. Nykyiset ravintosuositukset korostavat edelleen pehmeiden rasvojen käyttöä. Ne perustuvat pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin, jotka ovat hyvin samanlaisia kuin WHO:n suositukset. Työikäisten sepelvaltimotautikuolleisuus on pienentynyt yli 80 prosenttia 30 vuodessa. Siitä kolmasosa selittyy väestön kolesterolipitoisuuden laskulla.

Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset tulevat voimaan vuonna 2012. Puskan mukaan vastavirran rasvatutkimukset tuskin vaikuttavat niihin.

Suomen sydänliiton puheenjohtajan, professori Matti Uusituvan mukaan tutkimuksilla ei ole ollut vaikutusta suosituksiin muuallakaan maailmassa. Esimerkiksi eurooppalainen European Heart Network otti tutkimuksiin viime viikolla kannan, että hötkyilyyn ei ole mitään syytä.

– Kyselin asiasta Yhdysvalloistakin, missä kohu ei aiheuta sen ihmeempiä muutoksia. Ruotsissa asiasta käydään keskustelua vilkkaasti, koska siellä on muutama aktiivinen lääkäri, jotka eivät hyväksy kolesteroli- tai rasvahypoteesia. Meillä Suomessakin on muutama lääkäri, joiden on jostain syystä mahdoton niellä asiaa.

Voisiko kolesterolihypoteesin kumota?

Uusituvan mukaan vallalla olevan hypoteesin kumoaminen vaatisi pitkäkestoisen ruokavaliotutkimuksen, johon olisi vaikea saada eettisen toimikunnan lupaa.

– Se vaatisi laajan vähintään viisi vuotta kestävän verrokkitutkimuksen, jossa toisen ryhmän tyydyttyneen rasvan saanti pitäisi nostaa 1970-luvun tasolle. Kyllä näyttöä pitäisi nyt löytyä enemmän epäilevän joukon puolelta. Todistusaineisto kovan rasvan haitoista on 1980-luvulta alkaen ollut aukoton. Kova rasva heikentää esimerkiksi haitallisen LDL-kolesterolin poistumista maksaan ja pehmeä rasva parantaa insuliiniherkkyyttä kovaan rasvaan verrattuna.

Uusista tutkimuksista ei Uusituvan mukaan ole kolesterolikonsensuksen keinuttajiksi. Esimerkiksi Lundin tutkimus on pienuudessaan ihan omassa arvossaan.

.
Muualla Talentumin verkostossa
Vääntöä voista (Kauppalehti) 25.02.2010
Suklaa vähentää sydänkohtausriskiä, voi ei lisää sitä (Tekniikka&Talous) 15.02.2010
Valio kehittää terveysvoita entsyymiteknologialla (Tekniikka&Talous) 18.10.2009
Pehmeä rasva pienentää sepelvaltimoriskiä (Mediuutiset) 11.03.2009
Kovanen virittelee energiasotaa (Mediuutiset) 10.10.2008

Pentagon pitää aspartaamia biokemiallisten "aseiden" (agent) listalla

http://www.mercola.com/article/aspartame/fraud.htm

Puska syöttää pennuille

Oikein hyvä blogi kirjoitus.

Olen käyttänyt aikaisemmin kylmäpuristettua oliiviöljyä, mutta vuoden alusta asti käyttänyt voita. En tiedä luulenko vaan, mutta olo tuntuu jotenkin pirtsakalta, tai erilaiselta ainakin.

Ihmeellistä kuinka sitkeesti Suomessa pidetään kiinni vanhoista tutkimustuloksista. Jopa ravinnon laatu pistetään rahantekovälineeksi ja ihmisiä pidetään niin tyhminä, etteivät muka itse tiedä mitä suuhunsa pistävät. Ohjailtu ihminen on kun lammas, eikä elämä silloin ole omissa käsissä, vaan tutkijan, tiedottajan ja nyt verottajan käsissä.

Huomenna täällä missä asun on paikallinen ns. juhlapäivä tai uskomuspäivä miten vaan. Huomenna ei saa tehdä mitään naistentöitä ja naisia kehotetaan menemään kapakkaan. Pitää tilata jotain punaista juomaa, punaviinia, punasta olutta tai vaan punaista mehua. Naillä konsteilla pysyy koko vuoden hyvässä kunnossa ja saa punaiset posket.

Suomeenkin enemmin jotain vastaavaa, kyllä niitä löytyy, eikä ainaisia tutkimus, hiostus sääntöjä, joita sitten noudatetaan hampaat irvessä.

ASPARTAAMI toimii hyvin muurahaiskarkotteena:

Koemielessä laitoimme pesuhuoneen lattialle aspartaamia (Pirkka makeutuspuriste). Muurahaiset, joita keväällä ilmestyy lähes joka talouteen, tulivat vilkaisemaan pikku pilleriä. Ne eivät menneet edes kiinni pilleriin ennen kuin JUOKSIVAT karkuun toiseen suuntaan. Eikä niitä enää ole näkynyt.

Kokeilkaapa muutkin.

Sattuneesta syystä epäilen, että tämä meillä toimivaksi osoittautunut konsti päätyisi koskaan Niksi-Pirkkaan :D

Käyttäjän lenawiksten kuva

Kylmäpuristetun oliiviöljyn pitäisi kyllä olla rasvahappokoostumukseltaan ihan hyvää tavaraa. Rypsiöljy, jota meillä niin kovasti mainostetaan ei sen sijaan ole, koska elimistö ei pystykään muuttamaan sen sisältämää Omega 3:n esiastetta Omega 3:ksi, vaan tosiasiallisesti Omega 6:ksi, jota saamme muutenkin helposti liikaa.

Aspartaamin historia on karmaiseva. Alunperinhän se keksittiin vahingossa Monsanton laboratoriossa, kun tarkoitus oli kehittää uusi torjunta-aine. Luokittelu biologiseksi aseeksi tuntuu siten järkeenkäyvältä.

Hyvä Riikka kun kokeilit. Minua onkin jälkeenpäin harmittanut, kun heitin meille jotenkin kaappiin ilmestyneen Canderel-purkin menemään. Olisi kannattanut kokeilla sen tehoa rikkaruohoihin.

Adressi pienpuolueiden medianäkyvyyden puolesta

http://www.adressit.com/pienpuolueet

Rikkaruohomyrkkynä? Hui! Mistä sen tietää vaikka RounUpin salainen ainesosa olisikin juuri aspartaami?

Käyttäjän lenawiksten kuva

Kas kun ei ole tullut mieleeni. Tosiaan, mistäpä sen tietää.

Käyttäjän hansi kuva

Tuo tutkimus, johon nuo tulokset on poimittu, on ihan samanlaista meininkiä kuin nykyisin IPCC:n ilmastotutkimuksissa.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja